Anna Isotalo-Peltonen

Erityisasiantuntija, sairaanhoitaja

Toimin asiantuntijahoitajana potilastyössä Clin Oy:ssa. Minulla on noin 20 vuoden kokemus psykiatrisella hoitoalalla toimimisesta sekä lisäkoulutusta mm. masennus-ja ahdistushäiriöiden hoidosta sekä neuropsykiatristen häiriöiden kuntoutuksesta. Lisäksi minulla on kokemusta neuromodulaatiohoitojen toteuttamisesta psykiatrisessa hoitotyössä.

Ralf Hjorth

Toimitusjohtaja

Minulla on laaja ja syvällinen kokemus terveydenhuoltoalan yritystoiminnasta Suomessa. Olen perustanut ja kasvattanut useita menestyneitä yrityksiä terveys- ja sosiaalipalveluiden alalla, tuoden innovatiivisia ratkaisuja ja asiantuntemusta sektorille. Olen osoittanut vahvaa liiketoimintaosaamista ja näkemyksellisyyttä, joka on vienyt eteenpäin sekä yrityksiä että koko terveys- ja sosiaalialaa Suomessa.

Tiina Grönvall

Operatiivinen johtaja

Minulla on yli 13 vuoden monipuolinen kokemus terveydenhuoltoalalta yksityisellä sektorilla. Olen vastannut eri liiketoimintojen kehittämisestä ja operatiivisesta johtamisesta. Erityisosaamistani ovat kokonaisuuksien hallinta, organisointi ja henkilöstöjohtaminen, ja tuon mukanani strategisen näkemyksen, joka tukee yrityksen kasvua ja menestystä.

Petteri Joelsson

Oikeuspsykiatrian erikoislääkäri, lääketieteellinen johtaja

Työskentelen Clinin lääketieteellisenä johtaja. Olen koulutukseltani oikeuspsykiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori. Minulla on laaja kokemus psykiatrisesta työstä, erityisesti masennuksen hoidosta. Flow-hoidossakin sovellettavan tasavirtastimulaation ja muiden  neuromodulaatiohoitojen käytöstä minulla on useiden vuosien kokemus. Vastaan Clinillä hoitomuotojen turvallisesta käytöstä ja osallistun yksilöllisten hoito-ohjelmien suunnitteluun.

Juha-Matti Pajula

Psykoterapeutti

Minulla on vuosien kokemus terapeuttisesta työstä, ja olen erikoistunut erityisesti masennuksen hoitoon sekä kriisi- ja traumapsykoterapiaan. Olen työskennellyt monenlaisten asiakkaiden kanssa, ja kokemukseni kattaa niin yksilö- kuin parisuhdetyöskentelynkin. Laaja taustani antaa valmiudet
kohdata erilaisia elämäntilanteita ja auttaa asiakkaita löytämään uusia näkökulmia ja ratkaisuja.

Tavoitteeni on luoda avoin ja luottamuksellinen ilmapiiri, jossa asiakkaan on turvallista käsitellä omaa tilannettaan. Kuuntelen tarkasti ja tuen asiakasta hänen omassa prosessissaan, mutta tuon
tarvittaessa myös uusia näkemyksiä ja lähestymistapoja. Työskentelytapani on rauhallinen, ymmärtävä ja joustava, ja minulle on tärkeää kohdata jokainen asiakas yksilöllisesti ja hänen tarpeitaan kunnioittaen.

Toimin lisäksi Clinillä psykoterapian yhteyshenkilönä. Jos tarvitset lisätietoa tai ohjausta, olet tervetullut ottamaan minuun yhteyttä.

Petri Heiskanen

Erityisasiantuntija, sairaanhoitaja

Toimin asiantuntijahoitajana potilastyössä Clin Oy:ssa. Olen toiminut sairaanhoitajana 13 vuotta, tarjoten säännöllisesti hoitoa masentuneille ja ahdistuneille potilaille. Neuromodulaatiohoidon ohjaaminen ja vaikuttavuuden arviointi masennuksen hoidossa on kuulunut erityisosaamiseeni vuodesta 2022 alkaen.

Saija Laakso

Erityisasiantuntija, sairaanhoitaja

Toimin asiantuntijahoitajana potilastyössä Clin Oy:ssa. Minulla on yli 20 vuoden kokemus hoitoalalla toimimisesta. Olen toiminut niin sairaanhoitajana, hoitotyön kouluttajana kuin esihenkilönä hoitoalalla. Työssäni olen tarjonnut säännöllisesti tukea ja hoitoa ahdistuneille sekä masennusta sairastaville potilaille. Minulla on kokemusta neuromodulaatiohoidon ohjaamisesta ja hoidon vaikuttavuuden seurannasta vuodesta 2022 lähtien.

Kesä on usein vaikeaa aikaa masentuneelle

Kesä mielletään usein ilon ja keveyden ajaksi, mutta kaikille se ei sitä ole. Masennus ei katso vuodenaikoja, ja juuri kesä voi monelle olla yllättävän raskasta aikaa.

Kesä mielletään usein ilon, keveyden ja sosiaalisen aktiivisuuden ajaksi. Aurinko paistaa, linnut laulavat, luonto puhkeaa täyteen loistoonsa. Samalla arki hiljenee, moni jää lomalle ja sosiaalisen median perusteella kaikki näyttävät nauttivan elämästään.

Masennus ei kuitenkaan katso vuodenaikoja. Se ei väisty lämpötilojen, lomien tai pidempien päivien myötä. Itse asiassa monelle masennusta kärsivälle kesä voi olla poikkeuksellisen vaikeaa aikaa.

Kun maailma ympärillä herää, mutta oma mieli ei pysy mukana

Keväästä ja kesästä puhutaan usein toipumisen, virkistymisen ja uuden alun kautena. Masennusta sairastavalle tämä voi tuntua piinalliselta ristiriidalta. Ympäristö on täynnä energiaa, mutta sisäinen kokemus voi olla täysin toisenlainen: tahmea, hidas, turtunut tai kivulias.

Moni kokee myös syyllisyyttä tai häpeää siitä, ettei pysty nauttimaan kesästä. “Pitäisi jaksaa.” “Kaikki muut ovat iloisia.” “Mikä minussa on vikana?” Tällaiset ajatukset ovat tavallisia, mutta harvoin hyödyllisiä. On hyvä muistaa: masennus on sairaus, ei valinta tai asennekysymys. Sairaus ei noudata vuodenaikojen logiikkaa. Vaikka pidemmät päivät ja kesän valo voivat joillekin tuoda hetkellistä helpotusta, masennus ei useimmilla väisty vuodenajan mukana.

Kesä tuo myös omat haasteensa mielenterveydelle

Kesän muutokset voivat olla yllättävän kuormittavia. Rutiinit rikkoutuvat, työyhteisön tuki saattaa puuttua lomakauden aikana ja sosiaalinen paine kasvaa. ”Pitäisi tehdä”, ”pitäisi mennä”, ”pitäisi nauttia”. Masennuksesta kärsivälle tämä voi tarkoittaa korostunutta yksinäisyyden tunnetta, riittämättömyyttä tai stressiä.

Lämpö ja valo voivat lisäksi vaikuttaa päivärytmiin, ja monella mieliala voi kärsiä, jos yöuni jää vähäiseksi.

Miten selviytyä kesästä masennuksen kanssa?

Jos olet masentunut tai toipumassa, kesän ei tarvitse näyttää samalta kuin muiden kesä. Ei ole yhtä oikeaa tapaa viettää kesää, eikä ole mitään, mitä sinun “pitäisi” jaksaa. Tässä muutama ajatus tueksi:

  • Tee vain sen verran kuin jaksat ja hyväksy se riittäväksi.
  • Valitse tekemistä, joka oikeasti tuntuu hyvältä. Jos se on yksin olemista, sekin on oikein.
  • Yritä pitää kiinni pienistä rutiineista, jotka auttavat jäsentämään päivää.
  • Älä vertaile oloasi esimerkiksi toisten somepäivityksiin.

Tukea on saatavilla myös kesällä

Masennukseen on olemassa keinoja ja hoitoa, joka ei ole sidottu vuodenaikoihin tai hoitojonoihin.

Flow-tasavirtastimulaatiohoito on tutkitusti tehokas hoitomuoto masennukseen. Sen voi aloittaa helposti, ilman jonotusta, omassa arjessa, tai vaikka kesälomalla. Hoitolaite kulkee mukana, ja sitä voi käyttää kotona tai matkalla. Useat Flow-hoitoa käyttäneet ovat kertoneet, että hoito on helpottanut paitsi mielialaa, myös fyysisiä masennusoireita, kuten väsymystä ja univaikeuksia. Flow-hoitolaite on helppokäyttöinen ja pienikokoinen eli se kulkee mukana myös matkoilla, joten mielen hyvinvoinnin tukeminen onnistuu sujuvasti lomallakin.

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.